Asuinalueen aaltoliike Helsingissä: lapsiperheistä mummoutumiseen ja takaisin

Edellisessä kirjoituksessa havainnollistin miten samanlaisia tai erilaisia kaupunkien ikärakenteet ovat. Miltä vastaava kehitys näyttää kaupungin sisällä ajan suhteen?

Poimin omaksi esimerkikseen Itä-Pasilan asukkaiden ikärakenteen kehityksen rakentamisvuodesta 1976 vuoteen 2016. Kuvaan on laskettu Itä-Pasilan asukkaiden ikärakenteiden samankaltaisuus kahden vuoden välein sekä poimittu erilleen vuodet 1976, 2000 ja 2016 kuvaajaan.


Huomioita:
  • Heti rakentamisen jälkeen Itä-Pasilassa oli suuri määrä eli noin 600 alle 6-vuotiasta lasta
  • Vuonna 2000 alle 6-vuotiaiden määrä oli pudonnut kolmasosaan (noin 200 lapseen)
  • Vuonna 2000 ikärakenteen samankaltaisuus vuoteen 1976 verrattuna oli vain 53% ja alue oli kansanomaisesti sanottuna mummoutunut
  • Vuonna 2016 ikärakenteen samankaltaisuus on palautunut 81% tasolle rakentamisvuoteen 1976 verrattuna. Etenkin 20-40-vuotiaiden määrä on palautunut suunnilleen 1976 tasolle. Lapsien määrä ei ole palautunut rakentamisvuoden tasolle.
Itä-Pasilan kohdalla näkyy siis alueen aaltoliike neljänkymmen vuoden aikana: ensin suuri määrä lapsia, sen jälkeen alueen mummoutuminen ja jälleen nuortuminen.

Kommentit