Rauli Partanen - Suomi öljyn jälkeen

Luin Rauli Partasen, Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen kirjan Suomi öljyn jälkeen (Into kustannus, 2013). Kirja sisältää suuren määrän tietoa yhteiskunnan ja erityisesti liikenteen riippuvuudesta öljystä. Kirja lähestyy öljyhuipun teorian kautta odotettua öljyn saatavuuden heikkenemistä. Energiajärjestelmiin liittyvät murrokset vievät aikaa ja kirja alleviivaa, että mukautuminen tulisi aloittaa ajoissa. Esimerkkinä pelkästään öljyä polttaviin ajoneuvoihin on Suomessa investoitu yli sata miljardia euroa.


Kirjan vahvuuksia ovat energiaan liittyvien kulutusmuotojen ja lähteiden suhteutukset sekä mittakaavojen vertailut. Kirjassa on myös kiitettävällä tavalla käyty läpi erilaisia energialähteitä ongelmineen, sekä aiheesta tietoa tuottavien organisaatioiden raportteja ja tilastoja. Energiayksiköt ja energiamuodot ovat selvästi kirjoittajilla hyvin hallussa.

Kun kirja siirtyy taloustieteen ja yhteiskunta-analyysin puolelle, aloin mutristella naamaani enemmän. Talousteoreettinen ja yhteiskuntatieteellinen puoli ei tunnu olevan yhtä vahva kuin energia-alan osaaminen. Tulevia muutosta tasapainottavia takaisinkytkentöjä ei mielestäni ole riittävästi etsitty ja ennusteet ovat turhan pessimistisiä.

Samalla minulle alleviivautui miten monimutkaisesta asiasta energiajärjestelmissä on kysymys. Energia on lähes erottamaton osa yhteiskunnalliseen kehitystä kokonaisuutena. Minkälaisen vasteen yhteiskunnallisessa kehityksessä öljyn saatavuuden heikentyminen aiheuttaisi?

Esimerkiksi öljyn hinnan ennustamisen vaikeus piilee sen monitahoisissa kytköksissä talousjärjestelmään ja yhteiskunnallisen kehitykseen. Öljyn hinta romahti vuosina 2014-2015 ja sitä erittäin harva osasi ennustaa - ei myöskään tämä 2013 julkaistu kirja. Itsekin seurasin alaa mutta hintaromahdus tuli yllätyksenä.

Kuva: Öljyn hinta 1972 - 2015 (BP)

Suosittelen lukemaan kirjan jos energiajärjestelmien tulevaisuus öljyn osalta kiinnostaa. Oli syy hupeneva öljy tai tiukentuvat päästötavoitteet, Suomen on riskienhallinan kannalta hyvä etsiä vaihtoehtoja liikenteen pyörittämiseen pienemmällä öljymäärällä (TEM ja säästöpihvi).

Kirjan kirjoittamisen jälkeen esimerkiksi nykyisen Suomen hallituksen ohjelmassa riippuvuutta öljystä pyritään merkittävällä tavalla vähentämään.

Muita arvioita kirjasta (Osmo Soininvaaraa, Passiivi-identiteetti).

Kommentit