Kiertelin kirjastossa ja käteeni sattui Esa Erantin kirja Suomen Ympäristöpolitiikka - Kestävää kehitystä vai vastuutonta vallankäyttöä? Kirja on julkaistu vuonna 2007 Teknillisen korkeakoulun nimissä ja se löytyy vapaasti verkosta (PDF). Kirja on myös listattu Wikipedian ympäristönsuojelun kirjallisuutta käsittelevällä sivulla (Wikipedia).
Kirja on puheenvuoro rationaalisen ja ennustettavan ympäristöpolitiikan puolesta. Eranti kritisoi ympäristöhallintoa etenkin suhteellisuudentajun puutteesta. Sektoreina toimiva hallinto asettaa kirjan mukaan yksittäisiä raja-arvoja eikä pyri luomaan tasapuolista normistoa. Yksittäiset hankkeet saattavat joutua lähes mielivaltaisien vaatimusten ja liian pitkien lupaprosessien kouriin, vaikka toisaalla suurempia ongelmia käsitellään eri kriteereillä.
Eranti vertaa esimerkiksi Vuosaaren sataman maiseman säilyttämiseksi rakennettua tunnelia ja ruoppauksen erityisvaatimuksia mitättömiltä kuulostaviin laillisiin ympäristöpäästöihin, joihin ei kohdisteta vastaavia vaatimuksia.
Kirja lienee melko täydellinen vastakohta Pentti Linkolan ajatuksille (Johdatus 1990-luvun ajatteluun). Siinä missä Linkolan kirjassa yksittäisellä mäyrällä ja monimuotoisella mäellä on ohittamaton itseisarvo, käsitellään Erantin ajattelussa ympäristöarvoja laskennallisesti kuin raaka-aineita.
Eranti peräänkuuluttaa kirjassaan oikeusvaltion periaatteita ympäristöpolitiikkaan. Taloudellisen toimeliaisuuden Eranti näkee hyvinvoinnin luojana ja ympäristön kehityksen Suomessa pääosin myönteisenä. Kirja on luonteeltaan tinkimätön mutta pyrkii perustelemaan näkökulmansa. Tutkitun tiedon ja rationaalisen päättelyn varaan laskettu ympäristöpolitiikka vähentäisi kirjan mukaan vallankäytön mahdollisuuksia.
Kirja on puheenvuoro rationaalisen ja ennustettavan ympäristöpolitiikan puolesta. Eranti kritisoi ympäristöhallintoa etenkin suhteellisuudentajun puutteesta. Sektoreina toimiva hallinto asettaa kirjan mukaan yksittäisiä raja-arvoja eikä pyri luomaan tasapuolista normistoa. Yksittäiset hankkeet saattavat joutua lähes mielivaltaisien vaatimusten ja liian pitkien lupaprosessien kouriin, vaikka toisaalla suurempia ongelmia käsitellään eri kriteereillä.
Eranti vertaa esimerkiksi Vuosaaren sataman maiseman säilyttämiseksi rakennettua tunnelia ja ruoppauksen erityisvaatimuksia mitättömiltä kuulostaviin laillisiin ympäristöpäästöihin, joihin ei kohdisteta vastaavia vaatimuksia.
Kirja lienee melko täydellinen vastakohta Pentti Linkolan ajatuksille (Johdatus 1990-luvun ajatteluun). Siinä missä Linkolan kirjassa yksittäisellä mäyrällä ja monimuotoisella mäellä on ohittamaton itseisarvo, käsitellään Erantin ajattelussa ympäristöarvoja laskennallisesti kuin raaka-aineita.
Eranti peräänkuuluttaa kirjassaan oikeusvaltion periaatteita ympäristöpolitiikkaan. Taloudellisen toimeliaisuuden Eranti näkee hyvinvoinnin luojana ja ympäristön kehityksen Suomessa pääosin myönteisenä. Kirja on luonteeltaan tinkimätön mutta pyrkii perustelemaan näkökulmansa. Tutkitun tiedon ja rationaalisen päättelyn varaan laskettu ympäristöpolitiikka vähentäisi kirjan mukaan vallankäytön mahdollisuuksia.
Kommentit
Lähetä kommentti