Pentti Linkola - Johdatus 1990-luvun ajatteluun

Pentti Linkola on radikaali suomalainen ympäristöajattelija (Wikipedia, Wikisitaatit). Olin perehtynyt Linkolan ajatuksiin aiemmin lähinnä hänen esiintymisiensä ja toisen käden tiedon kautta. Luin Linkolan kirjan Johdatus 1990-luvun ajatteluun (julkaistu 1989) sekä joitain muita tekstejä (Linkolan kirjoituksia: Blogissa Ikihonka). Tässä tekstissä Linkolan kirjasta heränneitä ajatuksia.

Kirja on pääosin kokoelma esseitä ja muita kirjoituksia 1980-luvulta ympäristöliikkeen hakiessa muotoaan poliittisena puolueena. Linkola oli tuolloin mukana toiminnassa ja kirjoittaa osan teksteistään Vihreän liikkeen sisältä.

Linkola on mielestäni ehkä vahvimmillaan kuvaillessaan rakkauttaan ja arvostustaan Suomen luontoa ja kaikenlaista elämää kohtaan. Sieltä hänen ajattelunsa kumpuaa vahvasti omiin luontokokemuksiinsa nojaten.

Esimerkkeinä luontokuvauksista essee Itke rakastettu maa, jossa tehometsätalouden ideologia jyrää Linkolalle rakasta monimuotoista luontoa. Toisena esimerkkinä Kessin erämaa ja ihminen, jossa Linkola kuvaa matkaansa Kessin erämaassa tulevien hakkuiden pelossa. Linkola halveksuu metsäteollisuuden talouden ja työllisyyden argumentteja ja jopa kansallispuistoja. Hän haluaisi säilyttää erämaan täysin koskemattomana – sillä olisi eniten arvoa jos ihmiset eivät pääsisi sinne lainkaan. Kolmantena esimerkkinä lyhyt kirjoitus Silta on murha, jossa Linkola käsittelee ihmisen rakentamisen aiheuttamaa tuhoa luonnolle. Esseessään Minkä tähden Linkola pohtii kuinka ihminen alistaa luontoa yhä enemmän koneilla.

Linkola näyttäytyy kirjassa myös poliittisena ideologina esimerkiksi puhujana muotoaan hakevan Vihreän liikkeen tilaisuuksissa. Hän kritisoi Vihreää liikettä aatteellisesta sekavuudesta ja vaatii sitä hylkäämään luontoon liittymättömät ideologiset rönsyt kuten kasvissyönnin, kaupunkien korostamisen, antroposofian, itämaiset uskomukset, feminismin ja kehitysavun (Vain eloon jäämisestä on kysymys). Linkola peräänkuuluttaa luonnosta kumpuavaa ideologisesti puhdasoppista ehdotonta ohjelmaa, jossa ihmisten määrää rajoitetaan esimerkiksi yhden lapsen politiikalla ja elintasosta tingitään luonnon edun nimissä.

Lopulta Linkola päätyy kritisoimaan muodostunutta poliittista liikettä aatteen sekavuudesta (Maailma kaatoi Vihreän liikkeen). Linkola on teksteissään verbaalisesti lahjakas ja samaan aikaan julma. Hän olisi valmis nopeisiin muutoksiin ihmisten määrän rajoittamisen suhteen jotta muu elämä voisi säilyä. Linkola vie ajattelun avoimen antihumaaniselle tasolle ja ihannoi Stalinin ja Hitlerin tapaa saada suuria muutoksia aikaan nopeasti. Linkola ei edes tunnusta yksittäisen ihmisen ihmisarvoa, vaan haluaisi painaa ihmisen lajina takaisin omaan ekologiseen lokeroonsa. Pakolaisten vastaanottamisen Linkola näkee tuhoisana, koska energian ja luonnonvarojen kulutus henkilöä kohden nousee monikymmenkertaiseksi ihmisen siirtyessä rikkaaseen länsimaahan.

Kuva: Suomen talouden kehitys 1960 - 1993

Kirja on julkaistu Suomen 1980-luvun taloudellisen nousuhuuman huipun aikoihin juuri ennen 1990-luvun lamaa. Linkolan mukaan talouden kasvu on suoraan verrannollinen luonnon tuhoon ja ennustaa teksteissä useita ekokatastrofeja suoraviivaisesti. Ajattelua voi nimittää esimerkiksi Malthusin ja hänen seuraajiensa mukaan (Wikipedia). Sellaisessa ajattelussa ei nähdä takaisinkytkentöjä ja teknologian kehitystä vaan luonto on menossa kohti tuhoa. Malthusin ja Linkolan ajattelu antaa tulevaisuudesta liian synkän kuvan. Teknologian kehitys ja erilaiset takaisinkytkennät kuten 1990-luvun lama Suomessa estävät kehityksen jatkumisen kiihtyvänä.

Linkola herättää monella tavalla ajattelemaan. Puhdasoppisuudessaan hän on melko johdonmukainen, mutta samalla liian mustavalkoinen ja ehdoton. Yhden ajattelusuunnan ehdoton valta ei edusta yleistä kuvaa länsimaisesta yhteiskunnasta, vaan yhden aatteen dominointia kavahdetaan ja kutsutaan totalitärismiksi (Wikipedia). Tapoja nähdä maailmaa on monia. Mikäli katsoo asiaa ehdottomasti vain yhdestä kuvakulmasta, on tavallaan Platonin luolavertauksen vanki (Wikipedia). Maailman eri tavalla näkevät ihmiset eivät ole aina väärässä, vaan kyse on ihmisen rajoittuneisuudesta ymmärtää maailman monimutkaisuus. Länsimaisessa yhteiskunnassa hyväksytään ihmisten rajoittuneisuus: kukaan ei näe yhteiskunnan täyttä monimuotoisuutta ja siksi mustavalkoisille maailmankuville ei haluta ehdotonta valtaa.

Yhtymäkohtia hiljattain lukemiini kirjoihin nousee mieleen muutamia. Kahden mustavalkoisen maailmankuvan jankkaavaa keskustelua koitti jäsentää kirjassaan Ville Lähde (Paljon liikkuvia osia).

Linkola tavoitteli ajattelussaa radikaalia ja suurta muutosta. Linkolan peräänkuuluttama aatteellinen selkeä ja johdonmukainen viesti on lähellä Matti Alahuhdan viestiä suuren organisaation johtamisesta. Alahuhdan mukaan suuren organisaation ei kannata koskaan lähteä toteuttamaan sekavaa strategiaa; mitä suurempia asioita tavoitellaan, sen yksinkertaisempi ja kirkkaampi tulisi viestin olla (Johtajuus). Alahuhdan mukaan sekavalla viestillä ihmiset eivät tiedä mitä tehdä ja eri suuntiin poukkoilu ei johda mihinkään. Ihmisjoukon voima perustuu yhteiseen selvään näkemykseen mihin suuntaan pitää liikkua.