Ei hopealuotia

Sain kimmokkeen tekstille Oras Tynkkysen kirjoittaessa lupaavasti otsikolla "Miksi olen muuttanut suhtautumistani ydinvoimaan" (Vihreä tuuma). On lupaavaa, että ympäristöhaasteisiin pohditaan ratkaisuja avarakatseisesti ilman että koitetaan kieltää yksittäisiä keinoja.

Minulle tuli tekstistä mieleen suurien ohjelmistohankkeiden monitahoisuutta pohtinut Fred Brooksin artikkeli: "No Silver Bullet — Essence and Accidents of Software Engineering" (Wikipedia). Brooksin pääargumentti on se, että ei tule koskaan löytymään mitään yksittäistä ratkaisua esitetyn ongelmakentän kaikkiin piirteisiin.

Energiapolitiikkassa riittää reunaehtoja ja ristikkäisiä tavoitteita: talouspolitiikka, kauppasuhteet, ulkopolitiikka, ympäristökysymykset, omavaraisuusasiat, inhimillisen turvallisuuden kysymykset sekä päästöhaasteet. Muutamia näistä käsittelin aiemmin täällä.

Energiapolitiikassa kaikkiin esitettyihin haasteisiin ei tule koskaan löytymään yhtä hopealuotia ratkaisemaan kaikkia ongelmia. Yhtä hopealuotia ehdottava tai jonkun ratkaisun täysin kieltävä kanta ei ole hyvä pohja rakentavalle keskustelulle. Vastaavia tilanteita kuvaa yleisemmin Ville Lähde kirjassaan (Paljon liikkuvia osia).

Kirjassa "Uhkapeli ilmastolla" on esitetty uskottava argumentti: voiko ydinvoiman vastustaminen ajaa ihmiskunnan kaikkien aikojen ympäristökriisiin. Vaikka ydinvoimakaan ei ole hopealuoti, ehkä Tynkkysen kirjoitus herättää ydinvoiman vastustajia pohtimaan mihin argumentteihin he keskusteluissa nojaavat. Argumentteja voi tarkastella esimerkiksi (1, 2 ja 3).

Saksan päästöt nousivat viime vuonna ja Ruotsissa ollaan ajamassa poliittisilla päätöksillä ydinvoima kriisiin jolloin päästöt nousisivat. Suomelle mallimaata on harvassa - ei ehkä misään.


Kommentit