Olen ollut
tunnistavinani Suomessa uuden nuoren henkisen sukupolven. Tämä sukupolvi
ei pyytele anteeksi, vaan se pystyy yhteen hiileen puhaltamalla
kilpailemaan maailman kärjessä useilla aloilla.
Eilen päättyi ehkä hienoin näkemäni jääkiekkoturnaus nuorten leijonien maailmanmestaruuteen jatkoaikavoitolla (Youtube: FIN-RUS ratkaisu). Lähes jokaisessa haastattelussa nuoret toistelivat joukkueen hyvää henkeä. Tunnuksenomaista joukkueen suoritukselle olivat taisteluhalu sekä jatkuvat nousut hankalista tilanteista.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa on paljon mielipiteitä jakavia kysymyksiä ja vähemmän yhdistäviä kansallisia kokemuksia. Itselleni vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus oli jonkinlainen symboli laman päättymisestä ja Suomen noususta. Kuitenkin vielä pitkään tuon jälkeen jääkiekon saralla selostajat, joukkueet ja katsojat tuntuivat olevan hauraita ja pelkäävän tappiota. Minusta tuntuu, että este olla maailman paras tuli korvien välistä. Meiltä puuttui kulttuuri uskaltaa olla paras ja olla pyytämättä anteeksi.
Viime vuosina tämä henkinen lukko tuntuu monella alueella kadonneen. Urheiluissa muissa lajeissa sekä yhteiskunnan muilla osa-alueilla on nähty itsensä ylittämisiä ja uskallusta pyrkiä huipulle.
Henkisen kulttuurin muutoksen lisäksi uskon vahvasti, että suomalaisten onnistuminen millä tahansa aihealueella on jonkinlainen joukkuesuoritus. Siinä tarvitaan eri tavalla ajattelevia yhteen hiileen puhaltavia ihmisiä. Jos yhteisö ei puhalla yhteen hiileen on lopputulos huonompi. Yksilöitä tarvitaan, mutta etenkin tarvitaan toisen ymmärtämistä ja tukemista.
Eräs muusikko sanoi aikanaan: meistä teki hyvän bändin se, että jokainen oli keskeneräinen ja puutteellinen muusikko, mutta sopivalla tavalla nojasimme toisiimme. Joukkuehengessä on jotain taikuutta.
Kutakin kansakuntaa pitävät kasassa jotkut yhdistävät asiat ja toisaalta jotkut asiat jakavat ja repivät.
Uudenvuodenlupaukseni
Yritän vuonna 2016 ymmärtää mahdollisimman hyvin aivan eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Samanmielisiä on jokaisen helppo ymmärtää. Yhteiskuntaamme vaivaa mielestäni jonkinlainen samanmielisten siiloutuminen sekä siilojen välinen asemasota. Ratkaisuehdotusten sijaan keskustelu jumiutuu polarisoituneeksi jankuttamiseksi teennäisellä kyllä-ei akselilla.
Mikäli mielessäsi on aiheeseen liittyen fiksua luettavaa niin otan vinkkejä mieluusti vastaan (Yhteystiedot). Paraikaa nautiskelen Ville Lähteen kirjasta Paljon liikkuvia osia (Linkki).
Eilen päättyi ehkä hienoin näkemäni jääkiekkoturnaus nuorten leijonien maailmanmestaruuteen jatkoaikavoitolla (Youtube: FIN-RUS ratkaisu). Lähes jokaisessa haastattelussa nuoret toistelivat joukkueen hyvää henkeä. Tunnuksenomaista joukkueen suoritukselle olivat taisteluhalu sekä jatkuvat nousut hankalista tilanteista.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa on paljon mielipiteitä jakavia kysymyksiä ja vähemmän yhdistäviä kansallisia kokemuksia. Itselleni vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus oli jonkinlainen symboli laman päättymisestä ja Suomen noususta. Kuitenkin vielä pitkään tuon jälkeen jääkiekon saralla selostajat, joukkueet ja katsojat tuntuivat olevan hauraita ja pelkäävän tappiota. Minusta tuntuu, että este olla maailman paras tuli korvien välistä. Meiltä puuttui kulttuuri uskaltaa olla paras ja olla pyytämättä anteeksi.
Viime vuosina tämä henkinen lukko tuntuu monella alueella kadonneen. Urheiluissa muissa lajeissa sekä yhteiskunnan muilla osa-alueilla on nähty itsensä ylittämisiä ja uskallusta pyrkiä huipulle.
Henkisen kulttuurin muutoksen lisäksi uskon vahvasti, että suomalaisten onnistuminen millä tahansa aihealueella on jonkinlainen joukkuesuoritus. Siinä tarvitaan eri tavalla ajattelevia yhteen hiileen puhaltavia ihmisiä. Jos yhteisö ei puhalla yhteen hiileen on lopputulos huonompi. Yksilöitä tarvitaan, mutta etenkin tarvitaan toisen ymmärtämistä ja tukemista.
Eräs muusikko sanoi aikanaan: meistä teki hyvän bändin se, että jokainen oli keskeneräinen ja puutteellinen muusikko, mutta sopivalla tavalla nojasimme toisiimme. Joukkuehengessä on jotain taikuutta.
Kutakin kansakuntaa pitävät kasassa jotkut yhdistävät asiat ja toisaalta jotkut asiat jakavat ja repivät.
Uudenvuodenlupaukseni
Yritän vuonna 2016 ymmärtää mahdollisimman hyvin aivan eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Samanmielisiä on jokaisen helppo ymmärtää. Yhteiskuntaamme vaivaa mielestäni jonkinlainen samanmielisten siiloutuminen sekä siilojen välinen asemasota. Ratkaisuehdotusten sijaan keskustelu jumiutuu polarisoituneeksi jankuttamiseksi teennäisellä kyllä-ei akselilla.
Mikäli mielessäsi on aiheeseen liittyen fiksua luettavaa niin otan vinkkejä mieluusti vastaan (Yhteystiedot). Paraikaa nautiskelen Ville Lähteen kirjasta Paljon liikkuvia osia (Linkki).
Kommentit
Lähetä kommentti