Saksan tuuli- ja aurinkosähkö 2014-2015

Saksan energiewendestä on puhuttu paljon (Wikipedia:Energiewende). Saksa pyrkii samaan aikaan luopumaan ydinvoimaloista ja laskemaan päästöjään. Tuoreen raportin mukaan Saksan päästöt nousivat vuonna 2015 (Carbon pulse 21.12.2015).

Tuulivoiman saralla vuosi 2015 on Saksassa silti mielenkiintoinen: tuotetun sähkön määrä hyppäsi edellisen vuoden noin 56 TWh tasosta 85 TWh tasolle eli kasvua on lähes 50% edelliseen vuoteen nähden. Samaan aikaan tuulivoiman asennettu kapasiteetti ei ole kasvanut kuin 8% ja tästäkin suuri osa merelle. Tästä syystä ylätasolta laskettu kapasiteettikerroin nousi 16,6% tasolta 23,3% tasolle (Kuva 1).

Kuva 1: Saksan tuotettu energiamäärä sekä kapasiteetti (energy-charts.de)

Kysymys kuuluu: mitä Saksassa tapahtui vuonna 2015 tuulivoimalla tuotetulle sähkölle?

Mahdollisia selityksiä on useita. Ensimmäinen on verkkojen siirtokapasiteetti ja kasvanut vienti. Todennäköisesti Saksa ei vuonna 2014 pystynyt käyttämään läheskään kaikkea tuottamaansa tuulisähköä vaan voimaloita jouduttiin pysäyttämään hyvillä tuulilla. Vienti on kasvanut vuonna 2015, joten ilmeisesti Saksa vei hyvätuulisina aikoina muihin maihin aiempaa enemmän tuulisähköä.

Ylätasolta voisi sanoa, että Saksan energiwende otti jonkinlaisen askeleen eteenpäin vuonna 2015 sähköntuotannon osalta. Kokonaistason kapasiteettikerroin on silti vieläkin varsin heikko verrattuna vaikkapa Suomen uusiin voimaloihin. Saksan päästöt eivät ole kuitenkaan laskeneet eikä Kaj Luukon kirjoitusta ole toistaiseksi kumottu (Saksan energiavallankumous mahdottoman edessä).

Suomen ei kannata Saksasta ottaa mallia energiapoliittisissa linjauksissa eikä ratkaisuja kannata muualtakaan suoraan kopioida (Mallimaata etsimässä). Kannattaa kuitenkin seurata mitä Saksassa tapahtuu.

Kommentit