Uusi ja vanha valta

"Mutta olen aina tottunut saamaan tahtoni läpi"

Maanomistaja on lyöty mies. Vuosisatojen ajan hänen sukunsa on omistanut eräässä Suomen kunnassa suuret määrät maata. Hänen sukunsa ääni on kuulunut päätöksenteossa vahvana ja vanhimpana sisarusparven pojista hän kantaa ylpeänä sukunsa valtikkaa. Jos jotain on haluttu saada läpi, se on lähes aina mennyt kunnassa läpi. Maanomistaja on erään pitkän kulttuurijatkumon ja vallankäytön muodon edustaja. Tässä kulttuurissa suuri maanomistus merkitsee suurta päätäntävaltaa kunnan asioihin. Ei ole mies ja ääni, on maapinta-ala ja ääni.

Järven rannalla mies hakkaa halkoja verkkareissa ja hakee kylmän oluen maakellarista. Sähköjä pienessä torpassa ei ole. Mies istuu hiljaisen järven rantaan ja katselee maisemaa. On aivan täydellisen hiljaista. Lähimpään tiehen on linnuntietä matkaa yli kymmenen kilometria. Mies on tässä ympäristössä rauhoittumassa. Hän ajoi monta tuntia metsän keskelle katselemaan luonnon kiertokulkua. Hän tietää kaikki lintulajit nimeltä pelkän lauluäänen perusteella. Hänellä on kirjanpito missä kuikka, kuovi ja kalasääksi ovat pesineet.

Miehen nyt isännöimä pieni torppa on lohkaistu Vennamon papereilla 1940-luvulla maanomistajan maista. Maanomistajan mielestä lohkaisu oli vääryys. Se vei pienen palan maista - se vei pienen palan vallasta. Kuitenkin aina 2000-luvulle tultaessa torppa oli täysin mitätön. Ei sellaisen mielipidettä tarvitse kuunnella kun päätöksiä tehdään - sehän on se pusikoitunut paikka järven rannalla.

Mutta sitten jotain täysin odottamatonta tapahtui. Sellaista ei ollut tapahtunut miesmuistiin. Torppa nousi vastarintaan.

Seitsemän vuotta sitten maanomistaja sai vinkin puolueen päättäjiltä, että on tulossa uusi tukimuoto. Tuki liittyisi tuulivoimaloihin. Huhun mukaan nyt kannattaisi katsoa sopivia paikkoja, jonne voisi sovittaa tuulivoimalan. Itse tuki tulisi voimaan kolmen vuoden päästä. Sen kautta kanavoitaisiin uusia tukia kunnille ja puolueen luottomiehille. Toimintamalli olisi tuttu vaikkapa maidontuotannosta - eli tuotantotuki. Tällä kertaa tuki ei pohjautuisi maitolitroihin vaan sähkön määrään ja se olisi mitoitettu niin, että sijoitus olisi täysin taattu kaikille.

Tästä innostuneena maanomistaja osti mäen nyppylän. Eihän se korkea mäki ollut, muutaman kymmenen metriä ympäristön yläpuolella, mutta se oli sopivassa paikassa. Se oli köyhän pienen syrjäisen kylän keskellä. Siellä ei ollut ketään merkittävää vastapeluria panemassa vastaan. Ja mikä parasta: nyppylä oli sen verran kaukana maanomistajan maista, että potkurit eivät häiritsisi hänen muita liiketoimintoja.

On kulunut seitsemän vuotta siitä kun maanomistaja luuli saavansa helpot tuet, jotka puolue oli hänelle vinkannut. Mutta jotain käsittämätöntä tapahtui: hän ei niitä saanut. Ensimmäistä kertaa sukunsa historiassa hän ei saanut tahtoaan läpi. Kaikista pahinta asiassa on se, että 1940-luvulla hänen tiluksistaan lohkaistusta metsittyneestä torpasta nousi voima, joka löi hänet. Se vei häneltä vallan. Maaonmistaja ei vieläkään ymmärrä mitä tapahtui - hän ei pysty jäsentämään uuden ja vanhan vallan mittelön ulottuvuuksia: "Mutta olen aina tottunut saamaan tahtoni läpi."

Mies istuu laiturilla ja siemailee oluttaan. Kuikka kiekaisee yhden seitsemästä äänestään ennen sukeltamista. Joutsenella on neljä poikasta. Kuovin pesintä onnistui kun pesän kävi näyttämässä naapurin viljelijälle ennen leikkuukoneen tuloa. Mies on tyytyväinen. Hänen hiljaisen luonnon keskelle ei ole tulossa järven pinnasta kolmeen sataan metriin kohoavia tuulivoimaloita. Kilometrin päässä olisi ollut kalasääksen pesäkin! Mitä nämä paikalliset oikein miettivät? Norjalaisen väitöskirjan mukaanhan tuulivoimala tappaa viiden kilometrin säteellä merikotkat. Eivätkö nämä kuntalaiset osaa lukea?

Myöskään mies ei hahmota valtataistelun ulottuvuuksia. Kuultuaan tuulivoimalahankkeesta hän toimi kuten on tottunut kansainvälisellä toimialalla toimimaan. Mies hankki pieteetillä avoimen tiedon kaikista mahdollisista yksityiskohdista. Rengastutti kalasääkset voimala-alueen vierestä, kirjoitti asioista lehtiin, laski läpi talousluvut ja tuotantomäärät, liittoutui paikallisten kyläläisten kanssa. Mies toimi kuten uudessa kilpaillussa maailmassa toimitaan: avoin oikea tieto voittaa ja huonon hankkeen. Vain sisällöllisesti parhaat hankkeet pärjäävät. Meillä on mies ja ääni - ja onhan tässä kylässä paljon ihmisiä.

Köyhät kyläläisetkin ovat ihmeissään. He eivät ole sukuhistorioidensa aikana koskaan nousseet maanomistajaa vastaan. Aina heille on saneltu miten asiat ovat. Mutta sitten tapahtui jotain outoa. Mies kävi keskustelemassa. Naapurit innostuivat ja pidettiin pari tupailtaa. Päätettiin sanoa ei.

Tuulivoimarakentaminen on yksi harvoista kohdista Suomen historiassa, kun maankäyttöön liittyy näin selkeitä intressikonflikteja. Aiemmin maanomistaja on saanut tahtonsa läpi, mutta se ei ole siinä määrin haitannut alueella liikkuvaa uutta valtaa, että uusi valta olisi noussut vastarintaan.

Viimeisen seitsemän vuoden aikana Suomessa on käyty uuden ja vanhan vallan välisiä mittelöitä. Tuulivoimahankkeita on liikkeellä noin 400 kappaletta.

Ilmassa kuuluu lyhyt humina. Mies hymyilee - töyhtöhyyppähän se siinä. Mies katselee järveä ja orastavaa auringonlaskua. Hän pudistelee myös päätään: vihreän puolueen edustajista ei varmaan kukaan tunnista kuikan seitsemää ääntä tai edes töyhtöhyyppää. He halaavat tuulivoimaloita ja väittävät olevansa luonnonsuojelija. Hehän ovat tämän luonnon tuhoamisen pääarkkitehdit. Vihreä kiihko yhdistettynä keskustan vallanjakoon, siitähän tämä sotku syntyi.

Mutta mies sanoi ei. Hän sanoi ei, koska kalasääksi pesii vieressä. Sanoi ei, koska lähiasukkaat olisivat joutuneet muuttamaan sukutilaltaan. Sanoi ei, koska naapuri olisi menettänyt rantatonttiensa arvon. Sanoi ei, koska tämä hiljainen kalainen ja rapukannaltaan vahva järvi on lähes koskematon. He päättivät liittoutua, hankkia lakimiehen ja puhaltaa yhteen hiileen. He selättivät sillä vanhan vallan tässä tapauksessa.